56-vuotias Ari on kesätöissä Mattilassa




”Minut valittiin tänne kesätöihin luultavasti komeuteni takia”, toteaa 56-vuotias kesätyöntekijänuorukainen Ari naama peruslukemilla, kuitenkin orastava pilke silmäkulmassaan.

Ari ei ole silti ihan ensimmäistä kertaa pappia kyydissä Mattilassa. Ehei, hän nimittäin saapui Mattilaan töihin jo vuonna 1989 ja oli meillä hommissa yli 27 vuotta. Vuosi sitten mies halusi hengähtää elämässään ja jäi pois töistä.

”Yhteensä 40 vuotta olen ollut tällä alalla. Ollessani Orivedellä töissä vuonna 1989 oli toinen silloisista Mattilan omistajista tekemässä tuote-esittelypäivää siellä ja kesken päivän hän sitten kysyi minulta, että tulisinko Mattilaan töihin. Minä sanoin, että tulen. Se oli siinä.”

Arin työnkuvaan kuuluivat pitkälti kaikki myyntipuoleen liittyvät asiat ja samaa hommaa hän tekee nyt kesätöissäkin. Kysyttäessä Mattilan tuotteiden maistamisesta Ari purskahtaa nauruun ja kertoo olevansa makkaransyönnin ammattilainen. Lienee siis päivänselvää, että hän jos joku on todellakin maistanut kaikkia Mattilan tuotteita.

”Sellaista tuotetta ei ole koskaan ollut, mitä en olisi maistanut”, hymähtää Ari ammattimiehen itsevarmuudella.

Ari on aina sanonut kriittisen kantansa, jos joku tuote ei koemaistelussa maistu vielä täysin hyvältä. Hän puntaroi potentiaalista uutta tuotetta aina yhtäältä oman mielipiteen ja toisaalta kaupallisen näkökulman kesken - ja nehän eivät läheskään aina kohtaa. Hän tuntee olonsa etuoikeutetuksi, kun on päässyt vuosikymmenien aikana maistelemaan satoja tuotteita, jotka eivät ole edes koskaan menneet tuotantoon ja valmistukseen asti.

”Mattilassa on omasta mielestäni valmistettu aina maailman parhaita makkaratuotteita”, romantisoi Ari.


YLI TUHAT AJOKILOMETRIÄ VIIKOSSA


Ari asuu Pomarkussa, Satakunnassa. Vapaa-ajalla mies harrastaa muun muassa päivittäistä hyötyliikuntaa kahden koiransa kanssa. Nahkacollie Jippu sekä sekarotuinen Masi eivät paljoa anna armoa, vaan karvanaamoja on vietävä ulos heti ensimmäisenä aamulla ja viimeisenä illalla. Ja sekös Arille passaa!

Kotiovelta Mattilaan on matkaa 115 kilometriä. Ja sama työpäivän päätteeksi takaisinpäin. Ajokilometrejä on siis vuosien saatossa kertynyt valtava määrä, mutta se ei ole miestä haitannut. Etenkin kesällä kelpaa ajella.

Paluu Mattilaan vuoden tauon jälkeen sai alkunsa, kun toimitusjohtajallemme Terolle tuli hieman ikävä Aria, joten eihän siinä muuta voinut kuin ottaa älypuhelin käteen ja soittaa. Tero tiedusteli, että kiinnostaisiko Aria tulla kesätöihin Mattilan myyntipuolelle. Arin mielestä kyseessä oli oikein hyvä idea ja homma oli sillä selvä. Ei siinä kauaa tarvitse pölistä, kun kaksi suomalaista makkara-alan miestä puhuu rehellisesti toinen toiselle.

Ajomatkalla kohti ensimmäistä kesätyöpäivää ei kesätyöpoika Ari muistanut oikeastaan yhtään mitään työhommista - ei tuotenumeroita saatika salasanoja menneiltä vuosikymmeniltä. Mutta hänen istahtaessaan ensimmäistä kertaa työpisteelle muistui kaikki oitis mieleen. Se sama vanha rutiininomaisuus oli heti olemassa ja kaikki oli kuin olikin pysynyt muistissa. Ammattimies on ammattimies.

Ari viihtyi aiemmin yli 27 vuotta Mattilassa ja viihtyy myös nyt kesäpoikana erinomaisesti. Hänen mielestä työporukka on kuin anoppi - sitä ei voi valita. Jotain ainutlaatuista Mattilan työyhteisössä on kuitenkin aina ollut.

”En kai minä nyt olisi ajanut päivittäin yhteensä 230 kilometriä yli kahden vuosikymmenen ajan, ellen olisi viihtynyt täällä. Kiva tänne oli tulla kesätöihin, vaikka olin jo tavallaan henkisesti jättäytynyt täältä pois. Jos asiat loksahtavat kohdalleen puolin ja toisin, niin ei sitä tiedä, vaikka tulisin joskus tulevaisuudessakin tänne kesätöihin”, Ari hymähtää.



Seuraava »